lauantai 31. lokakuuta 2009

Vaniljaiset tuorejuustoherkkupullat

Monena päivänä on tehnyt mieli leipoa (ja syödä) pullia ja tyttöjen katsellessa aamuisia lastenohjelmia ryhdyin toimeen. Ensimmäistä kertaa valmistin taikinan monitoimikoneessa, olipas ihana helppoa! Pullataikinan vaivaaminen ei ole mun suosikkipuuhia, mutta pullia tulee kuitenkin leivottua aika usein. Nämä pullat kätkevät sisälleen ihanan vaniljakreemi-tuorejuustoseoksen ja osaan ripottelin vielä kanelia joukkoon, nam! Koska pakastin on harmittavan pieni, teen usein vain pienen pullataikinan tällä hyväksi havaitulla ohjeella:

Taikina:
1 pkt hiivaa
100 g margariinia
3 dl maitoa/vettä (usein laitan osaksi Flora vanillaa)
½ tl suolaa
1 dl sokeria tai vaaleaa siirappia
reilusti vaniljasokeria/vanilja-aromia
2 tl kardemummaa
n. 9 dl vehnäjauhoja

Täyte:
n.1 prk tuorejuustoa (maustamaton tai vanilja)
vaniljakreemiä ohjeen mukaan valmistettuna
(kanelia)
 
Murenna hiiva astiaan, sulata rasva kattilassa, lisää maito ja lämmitä seos kädenlämpöiseksi. Kaada lämmin neste hiivan sekaan ja liuota hiiva siihen. Lisää suola, sokeri/siirappi, vaniljasokeri ja kardemumma. Lisää jauhot vähän kerrallaan vaivaten taikinaa koko ajan. Vaivaa taikinaa n.8min, kunnes siitä tulee notkeaa ja irtoaa astian reunoista. Kohota taikina liinalla peitettynä kaksinkertaiseksi ( tämä tapahtuu nopeiten mikrossa!!) Valmista vaniljatäyte (tarkkoja määriä en mitannut, vaniljakreemiä laitoin aika paljon!) Jaa taikina kahteen osaan, kauli levyiksi ja levitä vaniljakreemi-tuorejuustoseos taikinan päälle. Kääri tiukalle rullalle ja leikkaa paloiksi. Kohota liinan alla vielä n.½ tuntia. Paista 225 asteessa n.10 min (riippuen pullien koosta) tai kunnes pullat ovat kauniin kullanruskeita.

3 kommenttia:

  1. Nami, herkulliselta näyttää! Tuore pulla on ihanaa...

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana blogi sinulla! Eksyin aivan sattumalta, mutta aion kyllä käydä jatkossakin ihastelemassa herkkujasi!!:)

    VastaaPoista
  3. Herkullisen näköisiä pullia, pitäisi useammin leipoa ihan perinteistä pullaa... Nam, ihania =)

    VastaaPoista