lauantai 31. lokakuuta 2009

Vaniljaiset tuorejuustoherkkupullat

Monena päivänä on tehnyt mieli leipoa (ja syödä) pullia ja tyttöjen katsellessa aamuisia lastenohjelmia ryhdyin toimeen. Ensimmäistä kertaa valmistin taikinan monitoimikoneessa, olipas ihana helppoa! Pullataikinan vaivaaminen ei ole mun suosikkipuuhia, mutta pullia tulee kuitenkin leivottua aika usein. Nämä pullat kätkevät sisälleen ihanan vaniljakreemi-tuorejuustoseoksen ja osaan ripottelin vielä kanelia joukkoon, nam! Koska pakastin on harmittavan pieni, teen usein vain pienen pullataikinan tällä hyväksi havaitulla ohjeella:

Taikina:
1 pkt hiivaa
100 g margariinia
3 dl maitoa/vettä (usein laitan osaksi Flora vanillaa)
½ tl suolaa
1 dl sokeria tai vaaleaa siirappia
reilusti vaniljasokeria/vanilja-aromia
2 tl kardemummaa
n. 9 dl vehnäjauhoja

Täyte:
n.1 prk tuorejuustoa (maustamaton tai vanilja)
vaniljakreemiä ohjeen mukaan valmistettuna
(kanelia)
 
Murenna hiiva astiaan, sulata rasva kattilassa, lisää maito ja lämmitä seos kädenlämpöiseksi. Kaada lämmin neste hiivan sekaan ja liuota hiiva siihen. Lisää suola, sokeri/siirappi, vaniljasokeri ja kardemumma. Lisää jauhot vähän kerrallaan vaivaten taikinaa koko ajan. Vaivaa taikinaa n.8min, kunnes siitä tulee notkeaa ja irtoaa astian reunoista. Kohota taikina liinalla peitettynä kaksinkertaiseksi ( tämä tapahtuu nopeiten mikrossa!!) Valmista vaniljatäyte (tarkkoja määriä en mitannut, vaniljakreemiä laitoin aika paljon!) Jaa taikina kahteen osaan, kauli levyiksi ja levitä vaniljakreemi-tuorejuustoseos taikinan päälle. Kääri tiukalle rullalle ja leikkaa paloiksi. Kohota liinan alla vielä n.½ tuntia. Paista 225 asteessa n.10 min (riippuen pullien koosta) tai kunnes pullat ovat kauniin kullanruskeita.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Cookie Pops




Näitä ihania herkkuja testasin ensimmäistä kertaa kesällä, kun rakas ystäväni kävi tyttönsä kanssa kylässä. Nyt olisi viikonloppuna uuden vierailun aika koko perheen kanssa ja perheen pienin toivoi mun tekevän taas cookie popseja. Tällä kertaa käytin vaniljan ja banaanin makuisia Domino-keksejä (kesällä testissä oli mansikka ja minttu Domino), lisäsin mukaan tuorejuustoa, vanilja-aromia ja kaakaojauhetta. Osan kuorrutin vaaleanpunaiseksi värjätyllä valkosuklaalla ja loput tummalla suklaalla. Tuli hyvääääääääääääää! :-) Cookiepopsien valmistaminen on helppoa, mutta hieman aikaa vievää koristeluineen. Mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoista.

Tarvitset:
1 pötkö Dominokeksejä
n. 2-3 rkl vaniljatuorejuustoa (Sunnuntai)
(kaakoajauhetta ja vanilja-aromia, ei välttämätön)
suklaata
 
Poista täyte kekseistä, murskaa keksit. Lisää tuorejuusto ja keksintäyte murskaan, vaivaa käsin tasaiseksi massaksi, lisää tuorejuustoa tarvittaessa.. Pyörittele massasta pyöreitä palloja, laita jääkaappiin hetkeksi. Sulata suklaa ja kasta popsit sulaan suklaaseen (jos teet popsit tikkujen päähän, kasta ensin tikut 2cm:n pituudelta suklaaseen ja laita hetkeksi jääkaappiin, laita sitten pallero tikkuun kiinni, anna hetken vielä jähmettyä kylmässä ja kasta se lopuksi kokonaan suklaaseen) Koristele ja laita jääkaappiin jähmettymään
-herkuttele :)

lauantai 24. lokakuuta 2009

Valkosuklaa-mokkaneliöt

Tänään olen menossa tapaamaan ihania äitejä ihanine lapsineen. Luulen, että suklaiset leivonnaiset menevät tässä joukossa kaupaksi! :-) Ohje löytyi Kakkukatrin blogista ja näytti niin herkulliselta, että nyt oli hyvä tilaisuus päästä sitä testaamaan. Ohje on pienemmälle uunivuoalle, joten tein sen puolitoistakertaisena kuorrute mukaan lukien. Tuli oikein sopivan kokoinen annos tavalliselle uunipellille. Kahvi ei mielestäni juuri maistunut, vaikka lisäilin sitä kuorrutteeseenkin. Sen makua jäin ehkä vielä kaipaamaan. Kuorrutteeseen voisikin maidon sijaan laittaa vahvaa kahvia, jos haluaa leivonnaisesta vielä "mokkaisempia". Kuorrutteen päälle ripottelin suklaarakeita ja koristelin vielä sulatetulla tummasuklaa-maitosuklaa seoksella. Ihana herkku valkosuklaan ystäville! Tässä siis alkuperäinen ohje. Jos teet taikinan uunipellille, tee annos puolitoistakertaisena!

225 g pehmeää voita
4 munaa
2,5 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
3 tl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 rkl vahvaa kahvia
-sekoita kuivat aineet keskenään, lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi (itse sekoitin yleiskoneessa ensin muuta aineet ja sitten lisäsin kuivat aineet)
-paista 175 asteessa noin ½ tuntia, jäähdytä

Kuorrutus:
130g valkosuklaata
50 g voita
3 rkl maitoa
n.2 dl tomusokeria
-sulata voi ja suklaa mikrossa, lisää maito ja sekoita tasaiseksi
-lisää tomusokeria vähän kerrallaan, kunnes seos on sopivan notkeaa ja levitä jäähtyneen pohjan päälle, koristele haluamallasi tavalla

Kakkukilpailun satoa


Yllätyksekseni voitin Kakkukimaran kilpailussa lohdutuspalkinnon suklaisella Hello Kitty kakulla! Kiitos vielä siitä! :-) Palkinto oli oikein osuva, sillä muffinsseja tulee leivottua PALJON! ;-)

torstai 22. lokakuuta 2009

Chocolate chip cookies jenkkiversio

Kun ensimmäinen lapseni syntyi ja räpiköin päivästä toiseen tyytymättömän ja itkuisen (ja myöhemmin selvisi allergisen) vauvani kanssa, ei leipominen tullut mieleenkään (jäähyväiset ruusuisille kuvitelmille siististä kodista, rauhallisesti nukkuvasta vauvasta ja itsestäni leipomassa marjapiirakkaa.) Itse asiassa seuraavina vuosina tutustuin pakastepullien laajaan valikoimaan ja opin sen, että kaiken ei tarvitse olla aina itse tehtyä. Muistan miten ihanaa oli kun lapsuuden aikainen rakas ystävä tuli meille leivontatarvikkeiden kanssa ja leipoi ison kasan chocolate chip cookieseja mun katsellessa vieressä vikisevä vauva sylissäni. Jos vauva nukkui joskus enemmän, kuin viisi minuuttia, katsoin telkkaria ja hain pakastimesta näitä herkullisia keksejä ja keksivarastot hupenivatkin luvattoman pian. Sen jälkeen en ole näitä herkkuja syönyt ja tänään, tylsänä, harmaana päivänä sisällä hieman kipeän esikoisen takia (joka nykyään on oikein ihana ja aurinkoinen) oli hyvä hetki palata tämän reseptin pariin, joka oli suorastaan hitti aikoinaan 13-vuotiaana. Silloin leivoimme näitä keksejä samaisen rakkaan ystäväni kanssa, jonka isosisko toi reseptin mukanaan vietettyään vaihto-oppilasvuoden jenkkilässä.

6,75 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl suolaa
180 g pehmitettyä voita
1,5 dl sokeria
1,5 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
2 munaa
5 dl paloiteltua suklaata

Sekoita pienemmässä kulhossa sooda, jauho ja suola. Mittaa toiseen astiaan pehmeä voi, sokeri, fariinisokeri ja vaniljasokeri, sekoita kunnes seos on vaahtomaista. Lisää munat ja seuraavaksi jauhoseos, sekoita tasaiseksi. Viimeisenä joukkoon suklaa. Pyörittele taikinasta pyöreitä palloja ja painele hieman litteämmäksi leivinpaperin päällä. Keksit leviävät paistuessaan, jätä reilusti tilaa niiden välille.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Suklaa-jugurttirusinakeksit

Usein viikonloppuaamuisin kun tytöt katselevat lastenohjelmia on kiva hetki leipoa. Pidän paljon suklaa-ja jugurttirusinoista ja päätin testata Yhteishyvä-lehden ohjetta. Alkuperäisessä ohjeessa ei tosin ollut jugurttirusinoita, mutta laitoin niitä joukkoon. Lopputulos oli se, että parempi syödä suklaarusinat sellaisenaan, kekseissä ne eivät olleet niin hyviä, kuin ajattelin. Mutta ihan syötäviä keksejä ja maistuivat etenkin isommalle tytölle. Mun ikisuosikki on aina vaan chocolate chip cookies, siitä ei pääse mihinkään!

200 g margariinia
1½ dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
150 g suklaarusinoita
Vatkaa sokeri ja margariini, sekoita joukkoon muna ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kääntele lopuksi taikinaan suklaarusinat. Nostele lusikalla taikinasta leivinpaperille pieniä kekoja, joita voit jauhotetuin sormin hieman taputella siistimmiksi, jätä myös tarpeeksi tilaa keksien välille, sillä ne leviävät paistuessaan. Paista 200 asteessa 7-10min.

Suklaakakku prinsessalle

5 vuotta täyttävän pikku prinsessan synttäreille tilattiin suklaakakku vadelmamousse täytteellä. Pohjaksi paistoin kaksi suklaista gluteenitonta kääretorttupohjaa (taloyhtiö ei ole edelleenkään suostunut vaihtamaan kamalaa uuniamme, jolla kunnollisen kakkupohjan paistaminen onnistuisi..uuni käristää leivonnaisia monelta puolelta paistaen tosi epätasaisesti, mutta siinä ei kuulemma ole vikaa..), jotka muotoilin kakun muotoon. Väliin tein vadelmamoussen ja päälle suklaaganachen. Pursotukset Flora vispiä ja koristeet marsipaania kristallipulverilla viimeisteltynä. Ohjetta myöhemmin, kun ehdin! :)

Mango-juustokakku


Mango-juustokakku on ikuinen suosikkini ja tämä kakku tilattiin samaisille synttäreille aikuisia varten.
Pohja:
200g kaurakeksejä (murskaa)
75g voita (sulata ja nypi keksimurskaan, painele irtopohjavuokaan, jonka pohjalla sopivan kokoiseksi leikattu leivinpaperi)

Täyte:
5 liivatelehteä (laita kylmään veteen 10min)
4 rkl kiehuvaa vettä
1 prk mascarponejuustoa (tai maustamatonta/sunnuntai "vaniljatuorejuustoa")
1 prk ranskankermaa
4-5rkl sitruunamehua (oman maun mukaan, jos pidät oikein sitruunaisesta mausta, lisää hieman kuoriraastetta myös!)
n.1dl sokeria
4tl vaniljasokeria
1prk Flora vispiä (vatkaa)

-sekoita täytteen muut aineet keskenään, lisää vatkattu Flora vispi varovasti sekoittaen
-puristele liivatteet hyvin ja kaada sekaan kiehuva vesi, sekoita hyvin ja anna jäähtyä hetken
-kaada liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen tuorejuustoseokseen ja kaada vuokaan keksipohjan päälle
-anna hyytyä mielellään yön yli, vähintään 4 tuntia

Kuorrute:
3prk mangososetta (esim. Piltti)
6 liivatelehteä (kylmään veteen 10min)
4rkl kiehuvaa vettä
-puristele liivatteet, kaada päälle kiehuva vesi, anna jäähtyä hetken
-sekoita nopeasti mangososeeseen ja kaada kakun päälle
-anna hyytyä väh. 2 tuntia
-ennen vuoan reunuksen irroittamista pyöräytä varovasti ohuella veitsellä kakun ympäri!!

Persikka-suklaamuffinssit


Nämäkin muffinssit matkasivat 5-vuotiaan tytön synttäreille. Ohje on sama, kuin herkullisissa banaani-suklaamuffinsseissa, mutta banaanin tilalle laitoin persikkakuutioita ja tumman suklaan vaihdoin Pandan peach&passion suklaaseen, nam!

torstai 15. lokakuuta 2009

Puolukka-valkosuklaa-jugurttimuffinssit

En ole erityisemmin puolukan ystävä sen happamuuden takia, mutta nämä muffinssit kyllä maistuivat hyvälle ja olivat tosi meheviä. Alkuperäisen ohjeen poimin Herkuttelijat sivustolta, jossa tämä ohje oli kahvikakkua varten. Päätin kokeilla samalla ohjeella muffinsseja ja lisäsin taikinaan rouhittua valkosuklaata. Tällä ohjeella tuli 15 muffinssia amerikan muffinivuoissa paistettuna.

2 munaa
3 dl ruokokidesokeria
200 g sulatettua margariinia
2 dl jugurttia (käytin lasten vadelmajugurttia, kun muutakaan ei ollut)
5 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
3/4 tl kanelia
½ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
2 dl puolukoita

Vatkaa munat ja sokeri, lisää margariini ja jugurtti. Sekoita keskenään kuivat aineet ja sekoita nopeasti taikina tasaiseksi, älä vatkaa. Lisää lopuksi puolukat. Paista 200 asteessa n.20min (jos teet kahvikakun, paista 150-175 asteessa noin 1 tunti)

Banaani-mansikka-valkosuklaamuffinssit


Vieraita tulossa ja taas muffinsseja. Näissä muffinsseissa on sama resepti, kuin banaani-suklaamuffinsseissa. Jätin pois kaakaojauheen, vaihdoin tumman suklaan valkoiseen ja pilkoin joukkoon myös kohmeisia pakastemansikoita. Tämä makuyhdistelmä toimi loistavasti ja päälle vaahdotin vielä Flora vispiä koristeeksi. Ikävä kyllä 5-vuotiaani sairastui ja vierailu peruuntui, mutta onneksi isovanhemmat saapuivat samana päivänä ja muffinssit menivät kaupaksi.

Mustikkapiirakka maailman parhaalla pohjalla


Kaverit olivat tulossa kylään ja päätin suorittaa samalla jääkaapin ja pakastimen tyhjennystä. Tuloksena oli mustikkapiirakka ja vaikka kuva ei ole kummoinen, kannattaa tämä helppo ja mehevä pohjan ohje ottaa kokeiluun! Ohjeen kirjoitin kerran ylös jostain blogista, jota yllätys-yllätys en nyt muista. Tämä on kyllä yksi mun lemppareista, kaikki ainekset vain sekaisin ja taikinaan voi käyttää joko piimää, jugurttia tai kermaviiliä. Olen käyttänyt myös maustettuja jugurtteja, jos ei muuta sopivaa ole sillä hetkellä ollut. Päälle laitoin tällä kertaa vaniljarahka-kermaviiliseoksen, kun niitä jääkaapista löytyi. Todella mehevä ja pehmeä piirakka!

Pohja:
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1,5 dl piimää/jugurttia/kermaviiliä
100 g jäähtynyttä voisulaa
-sekoita kuivat ainekset keskenään, lisää loput ja sekoita taikina tasaiseksi
-levitä jauhotetuin käsin voidellun ja jauhotetun piirakkavuoan pohjalle

Täyte:
1prk kermaviiliä
1prk vaniljarahkaa
2 munaa
n.1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
-sekoita kaikki ainekset sekaisin ja levitä pohjan päälle
-ripottele päälle marjoja tai viipaloi omenaa (kanelia ja sokeria)
-paista 200 asteessa uunin alatasolla n.30min

lauantai 10. lokakuuta 2009

Suklaamuffinssit Dumle-karkeilla


5-vuotiaan tytön synttäreille tilattiin prinsessa-aiheisia suklaamuffinsseja ja tällaiset muffinssit lähtivät matkaan. Päälle pursotin pinkillä pastavärillä värjättyä kermavaahtoa ja koristelin sokerihelmillä, sekä marsipaanisydämillä ja -perhosilla. Muffinssi maistuu ihanasti Dumlelle! :)

150g voita
1½ dl sokeria
2 munaa
2½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
150g sulatettua tummaa suklaata
1½ dl kuohukermaa
Dumleja tai muuta suklaata

Sulata tumma suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Vatkaa voi ja sokeri. Vatkaa munat yksitellen joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi seokseen. Lisää lopuksi jäähtynyt sulatettu suklaa ja kerma, sekoita. Laita muffinssivuokaan ensin taikinaa, sitten 1½ Dumlea (tai esim. 2 palaa Fazerin sinistä) ja lopuksi vielä taikinaa niin että suklaa peittyy. Paista 170 asteessa noin 15min tai kunnes ovat kypsiä (kokeile tikulla, jos tikkuun tarttuu vielä taikinaa, jatka paistamista). Jäähdytä, koristele haluamallasi tavalla ja nauti! :)

Vaahtokarkki-suklaamuffinssit 12kpl


Vaahtokarkkimuffinien ohje tuli vastaan Muffinit ja leivonnaiset-kirjassa ja sitä piti kokeilla lasten kanssa eräänä sunnuntai-iltana. Loppujen lopuksi vaahtokarkki ei juuri muffinsseissa maistunut, mutta teki muffinsseista aika tahmeita! ;-) Maku oli parhaimmillaan samana päivänä hieman jäähtyneenä. Pakastimesta otetut muffinssit eivät olleet enää niin pehmeitä. Kuorrutin muffinssit kaakaojauheella maustetulla Flora vispillä ja suklaaströsselillä.

70 g voita
275 g vehnäjauhoja
6 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
85 g sokeria
100 g paloiteltua maitosuklaata
55 g paloiteltuja vaahtokarkkeja
1 iso kananmuna vatkattuna
3 dl maitoa

Sulata voi. Siivilöi jauho, kaakaojauhe ja leivinjauhe isoon kulhoon, sekoita joukkoon sokeri, suklaa ja vaahtokarkit. Vatkaa eri kulhossa muna, maito ja sulanut voi yhteen, hämmennä ne varovasti jauhoseokseen, jaa muffinssivuokiin. Paista 190 asteessa 20-25 min. Ota muffinit uunista ja anna niiden jäähtyä pellillä 5min, siirrä sitten ritilälle jäähtymään.

Herkkumuffinssit suklaapaloilla


Erilaisia muffinsseja on aina kiva kokeilla ja tämä ohje Emerald cityn blogista on helppo ja kokeilemisen arvoinen. Jo taikina oli ihanan pehmeää (ja sitä tuli sitten syötyä hieman liikaa..) ja muffinssien rakenne oli todella pehmoinen, vaikka ne paistettaessa painuvatkin keskeltä alas. Ohje suoraan Emerald cityn sivuilta. Ohjeeseen lisäsin vielä suklaan ystävänä rouhittua tummaa suklaata ja koristelin sulatetulla Fazerin sinisellä

Muffinssitaikina:
85 g valkosuklaata
2 ½ dl (160 g) vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
110 g voita, pehmennettynä
3 dl (270 g) sokeria
2 munaa
vanilja-aromia
1 ¼ dl (125 g) ranskankermaa tai smetanaa
1 ¼ dl vettä
Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Anna suklaan jäähtyä. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja sooda keskenään.Vaahdota voi ja sokeri. Sekoita sulatettu suklaa voivaahtoon. Lisää joukkoon munat yksitellen, koko ajan vatkaten. Lisää vanilja-aromi ja ranskankerma. Kääntele taikinaan varovasti puolet kuivista aineista. Sekoita 1 ¼ dl vettä taikinan joukkoon. Lisää loput kuivat aineet. Aseta muffinipellin koloihin paperiset muffinivuoat. Jaa taikina vuokiin ja paista noin 20 minuuttia tai kunnes tikulla kokeiltaessa taikina on keskeltäkin kiinteää. Anna muffinssien jäähtyä. Koristele haluamallasi tavalla!

tiistai 6. lokakuuta 2009

Mustikkatuorejuustokakku


Monenlaisia tuorejuustokakkuja on tullut tehtyä ja mustikkaakin teki mieli kokeilla. Ja ihanan makuinen kakusta tulikin. Oma osuutensa on varmasti mascarpone juustolla, kun usein käytän vähärasvaisia tuorejuustoja. Makueron kyllä huomaa! Kakun päälle rouhin mustikkaista valkosuklaata.

Pohja:
200g kaurakeksejä (murskaa)
75g voita (sulata ja nypi keksimurskaan, painele irtopohjavuokaan, jonka pohjalla sopivan kokoiseksi leikattu leivinpaperi)

Täyte:
7 liivatelehteä (laita kylmään veteen 10min)
4 rkl kiehuvaa vettä

1 prk mascarponejuustoa
1 prk ranskankermaa
n.1,5dl sokeria
4tl vaniljasokeria
1prk Flora vispiä (vatkaa)
2 dl mustikkasosetta

-sekoita täytteen muut aineet keskenään, lisää vatkattu Flora vispi
-puristele liivatteet hyvin ja kaada sekaan kiehuva vesi, sekoita hyvin ja anna jäähtyä hetken
-kaada liivateseos ohuena nauhana tuorejuustoseokseen koko ajan hyvin sekoittaen ja kaada vuokaan keksipohjan päälle
-anna hyytyä mielellään yön yli, vähintään 4 tuntia
-ennen vuoan reunuksen irroittamista pyöräytä varovasti ohuella veitsellä kakun ympäri!!

Röllikakku




Tähän synttärikakkuun toivottiin Röllihahmoa ja sitä ihan oikean Röllin näköistä, joka on tuttu Pikku kakkosesta. Ihan näköistä ei sentään tullut, kun kiireellä lasten hyöriessä ympärillä Rölliä väkersin..mutta pääasia, että synttärisankari kelpuutti kakun! :-) Kakkun täytteeksi tuli mustikkamousse valkosuklaapaloilla ja ohjetta laitan myöhemmin. Rölli ja kukat ovat marsipaania, tekstit tehty muoteilla valkosuklaasta, josta osan värjäsin pastavärillä punaiseksi.

Black bomb suklaapiirakka


Aivan kuin mokkapalat, mutta ei kuitenkaan! Tämä ohje on nimittäin täysin maidoton ja munaton, mutta ihanan suklainen ja mehevä! Törmäsin tähän ohjeeseen Marien blogissa ja ohjetta on tullut käytettyä jo useita kertoja. Valmistaminen on nimittäin ihanan helppoa: kaikki ainekset sekoitetaan keskenään ja se on siinä! Suosittelen! :)

Pohja:
8½ dl vehnäjauhoja
5½ dl sokeria
1 tl suolaa
2 tl soodaa
6 rkl kaakaojauhetta
2 rkl etikkaa
2 tl vaniljasokeria
1,2 dl öljyä
5½ dl vettä
(suklaarouhetta) 
Sekoita kuivat aineet. Lisää muut aineet ja sekoita. Levitä uunipellille ja paista 200 asteessa noin 20-30min, kannattaa kokeilla kypsyyttä tikulla. Jäähdytä

Kuorrute:
50g sulatettua margariinia
½ dl kahvia
250g tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria 
Sekoita ainekset ja levitä jäähtyneet pohajn päälle, koristele strösselillä tms

Sugar donut muffins


Vieraita oli tulossa ja jotakin teki mieli leipoa (vaikka pakastin oli täynnä herkkuja..). Tämä resepti oli yksi kokeiltavien listalla ja bongasin sen Emerald cityn blogista. Aivan ihanan pehmeitä muffinsseja ja ohjekin oli helppo! Valmiit muffinssit voitelin voisulalla ja kieritin sokeri-vaniljasokeriseoksessa, nam!

2 dl sokeria
1 muna
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
½ dl öljyä
2 dl kevytkermaa

Vaahdota munat ja sokeri, lisää öljy. Sekoita kuivat aineet. Lisää taikinaan vuorotellen kerma ja kuivat aineet varovasti sekoittaen. Paista 175 asteessa n.15-18 min. Voitele jäähtyneet muffinssit voisulalla ja kieritä sokeri-vaniljasokeriseoksessa.

Chocolate chip cookies


Tämä kuva ei ole ihan edukseen, mutta nämä suklaakeksit on ihan parhaita ja aivan ihanan suussa sulavia! Ohje löytyi joitain vuosia sitten Avotakka-lehdestä ja reseptiä on pyydelty monesti. Keksit ovat ihanan suklaisia, sisältä hieman tahmeita ja mikä parasta, valmistaminen on helppoa! Tällä kertaa lisäsin puoleen taikinaan kaakaojauhetta, valkosuklaata ja mantelilastuja. Toinen puoli sisälsi tummaa suklaata ja Fazerin sinistä. Suosittelen suklaan ystäville! ;-) Tässä alkuperäinen ohje.

300 g suklaata
300 g mantelilastuja
2½ dl tummaa ruokosokeria
1½ dl tomusokeria
2 munaa
4½ dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa
1 rkl vaniljasokeria
200g huoneen lämpöistä voita

-hienonna suklaa
-sekoita kuivat aineet ja suklaa, lisää munat ja voi, sekoita
-tee taikinasta pieniä noin 1cm paksuisia kekoja leivinpaperin päälle (ota huomioon, että paistuessaan keksit leviävät, joten kovin suuria ei kannata muotoilla)
-paista 150 asteessa noin 10-15min, mutta älä yhtään pidempään
-HUOM! tämä paistoaika riittää! Keksit ovat pehmeitä kun otat ne uunista, mutta kovettuvat jäähtyessään. Niiden on tarkoitus jäädä sitkeän tahmeiksi!

Vehnälesesämpylät / valkosipuli-persiljasämpylät


Mieheni toivoo usein, että leipoisin jotain terveellistä ainaisten makeiden herkkujen sijaan ja nyt on tullut leivottua sämpylöitä muutamaan otteeseen. Toiset sämpylät olivat ihan perussämpylöitä vehnäleseillä höystettynä, mutta mun suosikiksi nousivat jostain-en-muista-mistä blogista löytämäni valkosipuli-persiljasämpylöiden ohje. Aivan ihana maku ja pehmeät sämpylät! Jos et halua sämpylöihin valkosipulia ja persiljaa, jätä ne pois taikinasta.

5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
2 tl suolaa
4 valkosipulin kynttä
1 dl hienonnettua tuoretta persiljaa
3 rkl hunajaa
11-12 dl jauhoja (laitoin vehnäjauhoja, grahamjauhoja ja vehnäleseitä/kaurahiutaleita)
1 dl öljyä

Lämmitä vesi 42 asteiseksi, lisää hunaja, suola, valkosipuli ja persilja, sekä osa jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Vaivaa taikinaan loput jauhot ja loppuvaiheessa öljy. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi (itse kohotan taikinat aina mikrossa, kohoaa nopeasti! ). Leivo sämpylät ja anna kohota vielä liinan alla. Paista 225 asteessa 8-10min