tiistai 31. toukokuuta 2011

Kahvikissan banaanileivokset

 Tätä ohjetta oli testattu useissa leivontablogeissa ja se kuulosti herkulliselta. Vieraille maistui, mutta taisi jäädä yhteen leivontakertaan, ei olleet ihan minun makuuni. Mausta tuli mieleen jouluinen kahvikakku ja ehkä myös kuiva sellainen! ;-) Tässä kuitenkin ohje!

Pohja
300 g voita
4 dl sokeria
5 munaa
6dl jauhoja
2 tl soodaa
4 tl kanelia
2 tl inkivääriä
3-4 banaania soseutettuna
1 dl vahvaa jäähtynyttä kahvia

Vaahdota muna ja sokeri. Lisää munat joukkoon yksitellen vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, kahvi ja soseutettu banaani. Sekoita tasaiseksi ja paista uunipellillä 175 asteessa n.25 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä ja valmista kuorrutus.

Kuorrute:
4 dl tomusokeria
4 rkl kahvia
Lisää kahvi tomusokerin sekaan, sekoita ja levitä pikaisesti pohjan päälle. Anna kuorrutteen jähmettyä jääkaapissa ja leikkaa paloiksi. Siistin leikkausjäljen saa kastamalla terävän veitsen kuumaan veteen joka leikkauskerran välissä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti