tiistai 31. toukokuuta 2011

Cheese cake

 

Olen testannut muutamia juustokakkuohjeita, mutta mikään ei ole ollut oikein mieleinen. Monissa kakuissa pinta tai kakkupohja tummui liikaa paiston aikana, mutta tässä ohjeessa kaikki oli täydellistä! =)  Kiitos ihanalle Belle Baie blogille! Ohje kopioitu suoraan sieltä. Pienenä muutoksena alkuperäiseen ohjeeseen lisäsin punaherukoita mustikoiden sijaan raikastamaan muuten makeaa ja tuhtia kakkua. Kakun kanssa tarjoiltavaksi olisi sopinut vaikka mansikkamelba tms, mutta jäi tällä kertaa tekemättä. Koska kakusta tuli reilun kokoinen, kiikutin siitä suuren osan työpaikalle maistettavaksi. Herkkua oli muidenkin mielestä!

 Pohja
200 g voita
1 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 munaa

Sekoita pohjan ainekset keskenään ja nosta jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.


Täyte
600 g maustamatonta tuorejuustoa
puoli purkkia (125 g) maitorahkaa
4 kananmunaa
1 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
4 rkl kuohukermaa
vajaa 1/2 dl maissitärkkelystä
puolikkaan ison sitruunan mehu

Sekoita tuorejuusto, rahka ja sokerit. Lisää joukkoon kanamunat yksitellen kokoajan sekoittaen. Sekoita maissitärkkelys kuohukermaan ja lisää massaan sekoittaen. Lopuksi lisätään sitruunamehu ja sekoitetaan tasaiseksi.
Pingota irtopohjavuoan (minulla 24cm) pohjalle leivinpaperi. Taputtele jähmettynyt taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Kaada lopuksi täyte vuokaan. Paista 150 asteessa uunin alatasolla n. 75 minuuttia. Jäähdytä ja anna tekeytyä jääkaapissa, tarjoile kylmänä esim. tuoreiden marjojen tai mansikkamelban kanssa.


Mansikkamelba 
200g tuoreita tai pakastemansikoita 
1dl sokeria 
½ sitruunan mehu 
Soseuta mansikat, lisää sokeri ja sitruunamehu, tarjoile kylmänä kakun kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti