lauantai 24. lokakuuta 2009

Valkosuklaa-mokkaneliöt

Tänään olen menossa tapaamaan ihania äitejä ihanine lapsineen. Luulen, että suklaiset leivonnaiset menevät tässä joukossa kaupaksi! :-) Ohje löytyi Kakkukatrin blogista ja näytti niin herkulliselta, että nyt oli hyvä tilaisuus päästä sitä testaamaan. Ohje on pienemmälle uunivuoalle, joten tein sen puolitoistakertaisena kuorrute mukaan lukien. Tuli oikein sopivan kokoinen annos tavalliselle uunipellille. Kahvi ei mielestäni juuri maistunut, vaikka lisäilin sitä kuorrutteeseenkin. Sen makua jäin ehkä vielä kaipaamaan. Kuorrutteeseen voisikin maidon sijaan laittaa vahvaa kahvia, jos haluaa leivonnaisesta vielä "mokkaisempia". Kuorrutteen päälle ripottelin suklaarakeita ja koristelin vielä sulatetulla tummasuklaa-maitosuklaa seoksella. Ihana herkku valkosuklaan ystäville! Tässä siis alkuperäinen ohje. Jos teet taikinan uunipellille, tee annos puolitoistakertaisena!

225 g pehmeää voita
4 munaa
2,5 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
3 tl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 rkl vahvaa kahvia
-sekoita kuivat aineet keskenään, lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi (itse sekoitin yleiskoneessa ensin muuta aineet ja sitten lisäsin kuivat aineet)
-paista 175 asteessa noin ½ tuntia, jäähdytä

Kuorrutus:
130g valkosuklaata
50 g voita
3 rkl maitoa
n.2 dl tomusokeria
-sulata voi ja suklaa mikrossa, lisää maito ja sekoita tasaiseksi
-lisää tomusokeria vähän kerrallaan, kunnes seos on sopivan notkeaa ja levitä jäähtyneen pohjan päälle, koristele haluamallasi tavalla

5 kommenttia:

  1. Onpas tosi hyvän näköisiä!
    Heti alkoikin tehdä mieli suklaata... :)

    VastaaPoista
  2. Hih rupesi hymyilyttämään, ompa ihanan pirtsakka blogi täynnä kaikkia ihania uusia juttuja :D Saanko linkittää sinut, niin löytäisin tänne toistekkin?

    Nämäkin näyttävät niiiiiin hyviltä ettei tosikaan<3

    VastaaPoista
  3. Leivoimmme tänään R:n kanssa valkosuklaa-mokkaneliöitä. Onnistuivat ja olivat lähes yhtä hyviä kuin sinun tekemäsi. Tuo pohjan voimäärä kyllä alkoi vähän mietityttää...:D Kun nyt näyttää siltä, että tästä tulee meidän suosikkileivos, taidan seuraavaksi kokeilla niin, että teen kevyemmän vaaleanruskean mokkapalapohjan, mutta laitan tuon valkosuklaakuorrutteen, kun siitähän nyt ei tietenkään voi tinkiä... -Pauliina

    VastaaPoista
  4. Pauliina, onnistuu varmasti niinkin! :-) Mä pidin tän pohjan valmistamisesta siksi, kun kaikki ainekset vain sekaisin,eikä tarvitse mitään vatkailla, mutta voin määrä on kyllä suurehko! ;-)

    VastaaPoista
  5. Todella herkullisen näköisiä leivonnaisia. Nappaampa ohjeen mukaani =o)

    VastaaPoista