torstai 15. lokakuuta 2009

Mustikkapiirakka maailman parhaalla pohjalla


Kaverit olivat tulossa kylään ja päätin suorittaa samalla jääkaapin ja pakastimen tyhjennystä. Tuloksena oli mustikkapiirakka ja vaikka kuva ei ole kummoinen, kannattaa tämä helppo ja mehevä pohjan ohje ottaa kokeiluun! Ohjeen kirjoitin kerran ylös jostain blogista, jota yllätys-yllätys en nyt muista. Tämä on kyllä yksi mun lemppareista, kaikki ainekset vain sekaisin ja taikinaan voi käyttää joko piimää, jugurttia tai kermaviiliä. Olen käyttänyt myös maustettuja jugurtteja, jos ei muuta sopivaa ole sillä hetkellä ollut. Päälle laitoin tällä kertaa vaniljarahka-kermaviiliseoksen, kun niitä jääkaapista löytyi. Todella mehevä ja pehmeä piirakka!

Pohja:
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1,5 dl piimää/jugurttia/kermaviiliä
100 g jäähtynyttä voisulaa
-sekoita kuivat ainekset keskenään, lisää loput ja sekoita taikina tasaiseksi
-levitä jauhotetuin käsin voidellun ja jauhotetun piirakkavuoan pohjalle

Täyte:
1prk kermaviiliä
1prk vaniljarahkaa
2 munaa
n.1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
-sekoita kaikki ainekset sekaisin ja levitä pohjan päälle
-ripottele päälle marjoja tai viipaloi omenaa (kanelia ja sokeria)
-paista 200 asteessa uunin alatasolla n.30min

4 kommenttia:

  1. nami,nami :) Lapset kiittää ohjeesta!

    VastaaPoista
  2. pitäisikö esipaistaa pohjaa? :)

    VastaaPoista
  3. Ei tarvitse esipaistaa, mutta kannattaa paistaa uunin alatasolla, jotta pohja kypsyy tasaisesti. Riippuen uunista, paistoaika on 30-40min.

    VastaaPoista
  4. Piirakka uunissa, nyt pitäisi vain malttaa odottaa että valmistuu ja jäähtyy ;) Kiitos tästä blogista, täällä on kaikkea IHANAA JA HERKULLISTA!! :)

    VastaaPoista